28.5. Kesän kilpailukauden avaus Prattelnissa

with Ei kommentteja

Kesän kilpailukausi avattiin tänä vuonna Prattelnissa, Sveitsissä. Ennakkoon oli jo tiedossa, että tulostaso voi olla kova jo täällä. Esimerkiksi viime vuonna kelasin toiseksi kovimman ajan täällä (14,55s), mutta valitettavasti siinä oli silloin liikaa myötätuulta. Kauttaaltaan kevään Sveitsin kisaturneessa on aina ollut paljon kilpailijoita ja kauden GP-kisoista tulostaso on korkein juuri täällä.

Lauantaina 25.5 oli vuorossa 100m ja 26.5 sunnuntaina 200m. Kelit eivät tällä kertaa olleet missään nimessä täydelliset, sillä torstaista lähtien Sveitsissä on ollut todella epävakaista ja kylmää. Parhaimmillaan täällä on satanut jopa hieman räntää. Kisapäivänä lämpötila oli hyytävästi 10 asteen hujakoilla ja vettä tuli kuuroina jatkuvasti. Itse 100m onneksi saatiin vedettyä kylmässä ja tuloksena oli erinomainen 14,61s. Kyseinen tulos on toiseksi paras aika koskaan sallituissa olosuhteissa minulle ja sen lisäksi miellyttävästi sain sitten laakista Lyonin MM-kisojen A-rajan alitettua (14,85s). Samoin olin tuolla tuloksella tulosluettelossa kolmas, joten sekä olosuhteisiin (tuultakaan ei ollut nimeksikään kuin +0,6m/s) että muiden kelaajien tuloksiin veto oli erinomainen.

Itse 200m oli sitten sunnuntaina, ja siinäkin tulos oli kelvollinen 27,74s erittäin haasteellisissa olsuhteissa. Vastatuulta oli aina kaarteen puolesta välistä loppuun asti, joten aika runttaukseksi se meni. Lopussa voimat ehtyivät ja sijoituksena ok 11 sija.

Torstaina on vielä vuorossa Nottwilin nopealla radalla 100m ja 200m.

Leave a Reply