Sveitsin GP-kisat ovat jo takana päin. Tulostaso omalta osaltani ei ollut vielä sitä, mitä tavoittelin. Molemmat sataset jäivät yli 15s aikaan (15,23s ja 15,26s) eikä 200m matkoillakaan ollut hurraamista. Sen vuoksi siis sijoituksetkin olivat luokkaa mitä sattuu. Pääkopalle tekee kipeää nähdä itsensä kahdeksan parhaan ulkopuolella. Tästä huolimatta jotain positiivistakin voi analysoida suorituksista. Etenkin loppunopeuteen tehdyt parannukset näyttävät hieman tepsivän aiempien vuosien kisavetoihin vertaamalla (treenipäiväkirjat, hint hint kaikki jotka ette sitä tee!). Sen vuoksi siis suurin ongelma näyttäisi historiallisesti nyt olevan lähtöni. Mielenkiintoinen ja uusi tilanne itselleni, sillä se on perinteisesti ollut vahvin osa-alueeni. Sanomattakin lienee selvää, että pikamatkoilla startin toimimattomuus korreloituu suoraan heikkoon suoritukseen. Onneksi startti on nimenomaan se, minkä pitäisi olla helpohkosti korjattavissa itselleni.

Ennen Sveitsiä kuitenkin harjoitteluni oli keskittynyt enemmän pidempiin vetoihin ja matalampaan intensiteettiin kuin aiempina vuosina. Kroppa ei siis selkeästi ollut vielä ”valmis” Sveitsissä. Asia on toisella tolalla toivottavasti Italian EM-kisoissa Grossetossa, missä olen juurikin nyt. Pari viikkoa pitäisi tehdä ihmeitä kropan vireilläoloon ja sen lisäksi lisääntyneet starttitreenit ja kovan tehon treenit vaikuttavat toivottavasti positiivisesti satasen tulokseen. 200m antoi jo lupauksia hieman terävämmästä kunnosta, kelatessani sen huomattavasti paremmin kuin Sveitsissä vastatuuleen. Valitettavasti kuitenkin jäin alkueriin – toisaalta se ei ollut itselleni yllätys. Satasen jälkeen huippunopeuteni heikkous kertyy nopeasti ja näkyy ajassa.

Satanen vedetään täällä suorana finaalina valitettavasti – kaksi kisalähtöä sataselle olisi kelvannut itselleni erinomaisesti. Tulostason startissa pitäisi olla itselleni hyvä, sillä radalla on monta vähän alle 15s kelaajaa. Mitalin saaminen on jo erinomainen suoritus itseltäni. Heti Italian paluun jälkeen matka jatkuu Lapinlahden Eliittikisoihin, missä kelaan myös 100m ja 200m. Sen jälkeen on onneksi aika ottaa hieman happea viikoksi juhannusviikolla. Treeniä ja tekemistä riittää. Kisat itsessäänhän näkyvät osoitteesta http://www.grosseto2016.com/ myös livestriiminä. Oma starttini satasella on keskiviikkona 16:35 paikallista aikaa, eli Suomen aikaa 17:35. Suosittelen katsomaan!
—
Pakko vielä loppuun kirjoittaa kommentteja kilpailuista. Kuten Leo-Pekka Tähti on sosiaalisessa mediassa jo hieman keuhkonnut, on kansainvälinen paralympiakomitea jälleen kerran jäänyt ajastaan jälkeen. Kritiikkiä pitää esittää kisajärjestelyille, sillä arvokisoissa radan kunnon heikkous on anteeksiantamatonta. Tällä hetkellä siis radat 3-4 ovat poissa käytöstä ja 100m pidemmät matkat vedetään tällä hetkellä vain kuuden urheilijan voimin. Tällaista ei pitäisi koskaan tapahtua ja kisadelegaation olisi pitänyt huomata radan kunto kisoja myöntäessä. Ongelma tässä on se, että IPC jatkuvasti vaatii ja tavoittelee urheilijoilta ammatimaisempaa toimintaa (niin kuin huippu-urheilussa pitääkin), mutta valitettavasti tämä ammatimaisuuden vaatimus ei näköjään vieläkään ole täysin perillä IPC:llä. Radan ongelmat olivat nimittäin jo kaksi vuotta sitten tiedossa. Näiden lisäksi kisojen kalleus on valitettavasti taas syönyt osallistujamääriä, etenkin kun lajiliitoille loppuvuoden Rion paralympialaiset ovat iso taloudellinen rasti myös. IPC on jo saanut aiemminkin noottia hinnoista – aiheesta. Näillä kisakuluilla valitettavasti ihmetyttää, mihin kaikki raha menee. Sen lisäksi IPC:n toiminta monessa muussakin asiassa on ollut kyseenalaista – tästä sitten lisää joskus myöhemmin toisessa postauksessa.

Sen lisäksi pientä piikkiä on yksinkertaisesti pakko pistää SUL:n suuntaan. Tätä kirjoittaessa Suomi on saanut neljä mitalia, joista kaksi kultaista Henry Mannille ja hopea Toni Piispaselle ja pronssi Leo-Pekka Tähdelle. SUL ei uutisoinut Henryn ensimmäisen kullan jälkeen mitään Toni Piispasen ja Leo-Pekka Tähden suorituksista. Onneksi sentään Henry Mannin toisesta kullasta tuli jonkin verran uutisointia. Näköjään himmeämmät parayu:n EM-mitalit eivät ole merkittäviä.

Loppuun vielä onnittelut kaikille mitalisteille. Rion kisat lähestyvät ja porukan kunto on paranemaan päin. Taso on myös yleisesti noussut melkein lajissa kuin lajissa, mikä tekee vain ja ainostaan hyvää paraurheilun saralla. Toivottavasti trendi jatkuu ja Tokion 2020 kisoissa jokaisessa lajissa olisi jo kovatasoiset semifinaalit ja tasaisemmat voittajakandidaatit.