18.4 Leirikuulumisia ja sponssikuvioita

with Ei kommentteja

Tällä hetkellä kirjoittelen tätä viestiä Portugalin treenileiriltä. Täällä olen treenaamassa 14.4-1.5 muutaman muun yleisurheilumaajoukkueen edustajan kanssa. Tähän mennessä leiriä olosuhteet ovat olleet loistavat ja eittämättä tästä paikasta tullee yksi potentiaalisista tulevaisuuden leirivaihtoehdoista. Suurin osa harjoituksista tapahtuu mielenkiintoisesti kuitenkin Espanjan puolella Ayamontessa, sillä siellä stadikalla on nopeampi mondo-pinnoite ja enemmän tilaa treenata. Muutamat harjoitukset vedetään myös sitten täällä Monte Gordon treenipaikoissa.

Tänään onneksi on vuorossa välipäivä, mutta tätä ennen kolme edellistä päivää ovat menneet seuraavanlaisesti:

Klo 7.30 ylös ja aamiainen

Klo 8.30 – 11.30 treenit

Klo 12.00 lounas

Klo 13.00 – 17.00 lepoa

Klo 17.00 – 20.00 treenit

Klo 20.30 illallinen

Vähemmästäkin on siis miehestä hieman veto pois. Keskiviikkona oli ”onneksi” vain yksi treeni ja sali, muuten tosiaan illalla treenit ovat sisältäneet myös punttiharjoituksen. Kolmeen päivään kahdeksan harjoitusta vaatii jo lepopäivän. Onneksi sellainen on tiedossa torstaina. Lepolomaleiriksi tätä reissua ei kuitenkaan siis voine väittää. Positiivisesti harjoitukset ovat edenneet jo ensimmäisellä viikolla oikein hyvin! Sen lisäksi ulkona on ollut joka päivä optimaalinen harjoittelukeli, joten ei parane valittaa. Loistava paikka leireillä, näin lyhyesti ilmaistuna.

Viime viestissä hehkuttamani Kiririnki -projekti on vihdoin käynnistynyt. Ensimmäisen päivän aikana projektilla on onnistuttu nostamaan jo yli 2000€ kuudelle lupaavalle nuorelle urheilijalle. Tsekkaa siis ehdottomasti läpi ja harkitse urheilijan tukemista suoraan, ilman välikäsiä.

Itse olen tosiaan myös projektissa mukana nostamassa varoja Sveitsin kilpailumatkaa varten. Valitettavasti olosuhteiden osalta kaikkein parhaimmat kilpailut käydään myös meidän lajissa ulkomailla sekä kilpailujen tason että olosuhteiden puolesta. Sen vuoksi kyseinen kilpailuturnee on äärettömän tärkeä, sillä siellä tarkoituksenani on tehdä kauden tärkeimmät näytöt MM-kisojen valintaprosessia varten.

Liiton tuki ei valitettavasti riitä mitenkään koko homman pyörittämiseen, joten juuri SINUN tukesi on tarpeen. Tällä hetkellä minua on tuettu jo 260 euron verran, mistä olen suunnattoman iloinen ja kiitollinen. Homman juju kuitenkin on, että 1500 euroa pitäisi saada kerättyä, tai rahat palaavat omistajilleen ja jään nuolemaan näppejäni. Toivon siis, että katsoisit sivuston läpi ja pohdiskelet, voisitko auttaa minua matkalla Ranskan MM-kisoihin. Sivustolla on myös tarjolla viisi muuta nuorta lupaavaa urheilijaa, joten suosittelen lämpimästi myös heihin tutustumista.

Leave a Reply