30.10.2011 Kaudesta 2011 ja 2012

with Ei kommentteja

Suomi-Ruotsi ottelu oli ja meni. Tulokset eivät olleet ihan odotetunlaisia. Neljäs sija satasella oli karvas pettymys, 800m viides sija ei kuitenkaa yllättänyt. Etukäteen spekuloin mahdollisesta hyvästä tuloksesta satasella, mutta näköjään sairastelut olivat kuitenkin veroittaneet liikaa kunnosta kuluneilla viikoilla. Kauden päätös ei siis ollut odotetunlainen ja loppuen lopuksi fiilis kaudesta jäi negatiiviseksi.

Kaudesta 2010 on tullut takapakkia ja haettua suoritusvarmuutta ei tosiaankaan löytynyt missään välissä. Myöskin piikkitulos jäi tekemättä. Tampereen 14,77s ei missään nimessä ollut tämän kauden aikatavoite. Onneksi kuitenkin Lontoon A-raja tuli kuitenkin sillä alitettua ja iso taakka hartioilta samalta.

Tulevasta syksystä ja ensi vuodesta olen jo kirjoittanut jonkin verran Paralympiakomitean http://kohtilontoota.blogspot.com/2011/10/mattila-paristojen-lataaminen-on-tehnyt.html blogiin . Isoin muutos on kuitenkin uuden kelaustuolin hankkiminen. Olen nyt kokeillut sitä noin viikon ja alustavasti voin olla tyytyväinen vaihtoon. Uusi tuoli on kevyempi ja vakaampi.

Kyseinen tuoli pääsee kovaan testiin kuitenkin vasta marraskuun loppupuolella, jolloin ohjelmassa on yhteisleiri Leo-Pekka Tähden kanssa Etelä-Afrikassa tutuksi tulleessa Potchefstroomissa. Siellä on tarkoitus kelata treenikauden kovimmat harjoitukset kuukauden ajan ja palata joulun alla Suomeen. Keväällä näillä näkymin keskityn vain harjoitteluun ja kisakausi alkaa alustavasti vasta loppukeväästä. Kesällä vuorossa on mahdollisesti 100m kilpailu Helsingin EM-kisoissa ja muita GP-tyyppisiä skaboja ympäri Eurooppaa.

Kisakauden 2012 huipentuma on kuitenkin itseoikeutetusti Lontoon paralympialaiset, missä uusi tuoli ja ennen kaikkea mies joutuu todelliseen testiin. Minimitavoitteena oleva finaalisija 100m matkalla, optimivedolla saavutettava podiumpaikka ovat kovia tavoitteita, joihin pitää nähdä suunnattomasti vaivaa. Aika näyttää.

Leave a Reply