4.8.2011 Heinä-elokuu

with Ei kommentteja

Heinäkuussa oli vuorossa kilpailut Kanadan Windsorissa ja Englannin Stoke Mandevillessa. Molemmissa paikoissa oli tilaisuus tehdä hyviä tuloksia ainakin olosuhteiden puolesta, sillä sekä Windsorin että Stoke Mandevillen radat olivat nopeahkoja mondoja. Viime vuonna olin kaiken lisäksi tehnyt kovia tuloksia Stokessa.

Kilpailut menivät loppuen lopuksi ihan ok, mutta mitään tajunnan räjäyttävää tulosta ei vielä tullut. Tavoitteena oli tehdä satasella noin 14,5-14,6 sekunnin tulos, mutta loppuen lopuksi käteen jäi vain kaksi 14,8s tulosta. Ihan ok, mutta parannettavaa riittää. Stoken kilpailussa 100m ensimmäiset 50 metriä olivat loistavaa toimintaa, valitettavasti vain loppu puristus jäi ”normaaliksi”. Stokessa tapahtui myös hämmentävä poikkeus viimeiseltä neljältä vuodelta: Leo-Pekka Tähden voittoputki sadan metrin matkalla katkesi, kun saksalainen Marc Schuh voitti. Kaikki loppuu aikanaan.

Tässä kuussa on vuorossa vielä kaksi mondo-radoilla käytävää kilpailua. Ensiksi nyt viikonloppuna (6-7.8) meillä on näytöskilpailut Kalevankisoissa, matkoina 100m ja 200m. 13.8 suuntana on taasen Sveitsin Nottwil, jossa pitäisi olla kansainvälisesti kovatasoinen kilpailu juuri tehdyllä mondolla. Kauden kovinta tulosta odotan juuri jommasta kummasta kilpailusta, jos vain olosuhteet sen sallivat.

Kausi ei kuitenkaan lopu vielä tähän, sillä jäljellä on vielä syyskuun SM-kilpailut ja kauden huipentumana Suomi-Ruotsi kamppailu, missä on puolustettavana viime vuoden toinen sija 100m matkalla!

Leave a Reply