6.9.2011 Elo-Syyskuu

with Ei kommentteja

Elokuussa vuorossa oli Kalevankisat Turussa ja Nottwilin Sveitsin GP-kisat. Molemmat kilpailut käytiin mondokentillä, joten tuloksiakin oli odotettavissa. Kalevankisoissa valitettavasti tuuli oli vastainen, joten suorituskaan ei ollut ajallisesti kummoinen. Loistava lähtö kaatui koko kautta vaivaavaan (ja uraa?) loppunopeuden saavuttamattomuuten, jolloin aikakin painui yli 15s. Toinen sija kuitenkin ja hyvää promootiota lajille. Toisena päivänä vuorossa oli 200m, missä tuuliolosuhteet olivat hieman leppoisammat. Tuloksena oli 27,31 ja suorituksena loistava kokonaisuus. Tästä kilpailusta jäi hyvä maku, sijoituksena jälleen kerran toinen.

Kalevankisojen jälkeen vuorossa oli uuden Nottwilin kentän koeajo GP-kisoissa. Siellä vuorossa oli 100m, 200m ja 400m. Tulokset olivat samankaltaisia kuin Turussa. 100m ihan ok rutiiniveto, jossa tuuli oli neutraali ja loppukin meni ”ihan ok”. Tuloksena alle 15s, jolloin ollaan jo oikeilla jäljillä. 200m oli hyvä suoritus jälleen kerran, mutta lähdön olisi pitänyt olla tiukempi. 400m matkalla vastatuuli riepoi pahasti, jolloin kovin ihmeellistä aikaa ei tullut tehtyä. Kaiken kaikkiaan elokuusta jäi vähän ristiriitainen tunnelma, sillä piikkisuoritus puuttuu vieläkin kaudelta. Tuloksiin toki vaikutti myös se, että radat eivät sittenkään olleet supernopeita mondoja ja tuuliolosuhteet eivät olleet suotuisia.

Syyskuussa oli jo Seinäjoen SM-kisat, joissa tein matkat 100m – 800m. 800m tapahtui harjoituksena maaottelua varten, jossa tein suvereenin oman ennätyksen 20 sekunnilla. Edellinen suoritus toki oli vuodelta 2007, joka tietysti pitää ottaa huomioon. Muuten kisat olivat hyvää harjoitusta pienehkön tauon jälkeen, sillä onnistuin Sveitsin kisojen jälkeen saamaan klassisen syysflunssan, joka kestikin 2 viikkoa.

Jäljellä on vielä nyt viikonloppuna pe-la Suomi-Ruotsi -maaottelu, jossa vuorossa on perjantaina 100m ja lauantaina 800m. Tavoite on tietenkin kaksoisvoitto Suomeen satasella, 800m on vaikea ennustaa mitään ennakkoon. Jos taktisesti kelaus sujuu putkeen, saattaa yllätyksen ainekset olla siinäkin mahdolliset. 100m suoritukselta puuttuu vielä optimiveto tällä kaudella ja Helsingin Olympiastadionin rata on nopea… Hyvällä tuulella kovakin tulos voinee olla mahdollista, jos tämän viikon viimeistelyt menevät putkeen. Maaottelun jälkeen pitkä ja raskas kausi on ohi, jonka jälkeen alkaa ansaittu muutaman viikon loma urheilusta.

Leave a Reply